Mielenterveys, mitenkähän sekin määritellään..

En halunnut tälläistä elämää. "Elämä ois helppoo jos se ei ois niin pirun vaikeeta!" Niinpä niin..

Mä en ymmärrä miten mun elämä onkin päässyt nyt tälläiseen uupumuksen ja väsymyksen pisteeseen. Tai ymmärrän, mut en suostu tajuamaan, että MINULLE kävi näin. MINÄ olen AINA ollut vahva, kestävä ja sitkeä ihminen! Heikkouksistani huolimatta en ole heikko!

Joulukuussa kirjoitin viimeisen luvun tähän salaiseen väsymykseen ja hain ensikertaa apua. Myönsin, etten enää jaksa, ja niinpä sitten sain vähän sairaslomaa loppuvuodeksi sekä lääkärin määräämät masennuslääkkeet. Ajattelin kyllä, etten minä mitenkään varsinaisesti apua tarvitsisi, olinhan jaksanut hyvin ilman siihenkin asti. Mutta ei se ota, jos ei annakaan, kokeilustahan tuskin olisi mitään haittaa.. Nyt kuukausien jälkeen noitten lääkkeiden teho ja vaikutus ei ole ollut juurikaan kaksinen, päinvastoin haittavaikutuksineen niistä taitaa olla enempi haittaa kuin hyötyä. Joskus kuukauden päästä tämä tyttö tallustaa sitten jonnekin psykiatrian laitokselle jatkohoitoon! En voi uskoa, että minä muka sellaisesta "hoitoa" tarvitsisin.. Niin vain se lääkäri mulle tänään määräsi. Minähän olen ihan ok, mitänyt ihan väsynyt ja uupunut enkä jaksa tehdä oikein yhtään mitään tai kiinnostua mistään.. En kai minä nyt oikeasti voi olla jotenkin masentunut tai mieleltäni epäterve?? Enhän..? Pelottaa. Ihan on myönnettävä, että vähän pelottaa tuo mitä tulee nyt tapahtumaan. Saankohan otsaani virallisesti jonkun "hullun" tai masentuneen leiman.

En haluaisi ravata koko kesää jossain lääkärillä ja ns. kuntoutuksessa. Haluaisin vaan olla itsekseni kotona. Pakko on käydä töissä kun sellaisia luultavasti on luvassa.. Ei kiinnostaisi, mutta en osaa sanoa ei ja rahalle olisi tarvetta myös.

Välillä tunnen itseni niin surkeaksi ihmiseksi. En luota itseeni, enkä kyllä oikein muihinkaan. Vaikka rakkaani on sanonut rakastavansa minua juuri tälläisena ja pysyvänsä rinnallani aina niin silti mielessä on aina pieni epäilys. Ehkä se häipyy sitten viimeistään kun muutamme saman katon alle joskus loppuvuodesta, tai viimeistään kun jos saan kulkea rengastettuna hänelle.. Mietin välillä, miten hänkin mahtaa jaksaa minua, jos tilanteeni ei ala parantumaan ja voimani palaudu. Tuskin kukaan jaksaa katsella kauaa ihmistä, jota aina väsyttää, nukuttaa ja jonka olo on ihan voimaton ja kaikki on ns. ihan sama. Tämän kevään kun jaksaisin suorittaa opintoja niin sitten helpottais kesäksi, kun tietää, että syksyllä opinnot päättyvät. Syksyllä venykööt niin pitkälle opinnot kuin on tarpeen, kunhan lopulta saan paperit kouraan ja ulos oppilaitoksesta vapauteen! Sitä päivää odotan enemmäin kuin mitään. Loppuelämäni ensimmäinen päivä..

Millainen on mielenterveydeltään terve ihminen? Jos minä olen nyt luokitukseltani "sairas", niin millainen on sitten "terve"? Onko sairautta se, että minua väsyttää aina? Se, että olen kyllästynyt kaikkeen? Se, etten ole kiinnostunut oikein mistään tai kiinnostuksen kohteet ovat hyvin marginaaliset ja rajoittuneet? Onko valtaosa ihmisistä sitten ns. terveitä? Wikipediassa mielenterveys on määritelty mm. seuraavanlaisesti; "Ihminen on mieleltään terve, kun hän kykenee selviytymään itsenäisesti päivittäisistä toiminnoista (ihmissuhteista, liikkumisesta, työstä ja vapaa-ajasta) siten että itse ja kanssaihmiset eivät kärsi." Eli minä en ole mielelstäni terve, sillä ihmissuhteeni ovat kärsineet enkä liiku lainkaan ellei ole ihan pakko kävellä töihin tai opiskelemaan. Vapaa-aikakin on yhtä turhan kanssa sillä en jaksa tehdä mitään, maata vaan kotona korkeintaan datistamassa vähän väsyneenä koneella. Ehkä joskus jaksan taas ja voin tuntea olevani täysissä sielun ja ruumiin voimissa....