Paskaa.

Viimeiset päivät ovat olleet enemmän tai vähemmän tuskalliset, ilman särkylääkkeitä en pärjäisi. Jännä miten abortin jälkeisenä päivän kaikki tuntui olevan ihan kivutonta ja hetken jo ehdin kuvitella miten helposti tuosta kaikesta näköjään selvisinkin, kun ei edes kipuja ollut enää eikä verenvuotoakaan juuri yhtään.

Mut eipä se tietenkään mennyt ihan niin. Kyllä näitä kipuja ja särkyjä on sitten muina päivinä ollut ihan kiitettävästi. Melkein sama onko napannut 1g särkylääkettä lainkaan, jos sen vaikutus aika on rajoittunut tuntiin tai pariin. Kärsitään nyt.

Olen nukkunut torstain jälkeen todella huonosti. En ole aamuisin enää saanut unta kuuden tai seitsämän jälkeen. Alavatsaan koskee jatkuvasti. Rasittavaa, kun on väsynyt ja päässä tuntuu jatkuvasti sekavalta. Ehkei ollut kauhean järkevää ajoittaa samaan päivään masennuslääkkeiden täyttä lopettamista, ehkäisyrenkaan käytön aloitusta ja aborttia. Elimistölle varmasti ollut pienoinen shokki, kun hormonit ihan sekaisin. Onneksi nyt ei enää ole ihan niin kauheita oireita kuin vielä eilen tai toissapävänä jolloin vielä melko kirjaimellisesti hypin seinille.

Pelottaa vähän mennä töihin huomenna. Oisin ehkä ollut vielä lisäsaikun tarpeessa. Mut ehkä mä selviän 7h lyhyistä työpäivistäni juuri ja juuri. Kunhan ei vaan pää olisi enää ihan sekaisin. Onneksi ei ole iltavuoroja.

Henkisesti nää päivät on ollu aika raskaita. Ahdistanut ja ollut koko ajan sellainen ärtynyt ja turhautunut olo. Mitenkään eikä missään ole hyvä olla, ei pysty olemaan paikallaan tai löydä mieluisaa asentoa. Ei pysty rauhottumaan eikä keskittymään hetkeksikään mihinkään. Koko ajan on todella räjähdysherkkä olotila, jonka itsekin tiedostaa ja pelkää koska heittää vaikka koneen ikkunaan taikka kaataa kirjahyllyn tai pari vain siksi että sattuu juuri niin huvittamaan. Jostain syystä tavaroiden rikkominen ja poisheittäminen rauhoittaa, kuten myös ihmisille äksyily ja loukkaaminen. Itkettääkin myös jatkuvasti. Välillä tuntuu siltä että olisi ihan sama vaikka kuolla juuri tällä hetkellä, kun ei ole yhtään jaksa mitään taikka ketään. Ei varsinkaan itseään.

Aborttipäivä.

Olo on ollut viime päivät kuin olisin koko ajan jossain aineissa ja sekaisin. Heittää päässä, huippaa, näkötila hämärtyy ja silmiä on vaikea kohdistaa, päässä tuntuu leijuva ja tokkivä tunne. Pystyy melkein tuntemaan miten aivot lähettävät käskyjä etanavauhdilla hermoratoja pitkin. Hyrr.

Torstai oli kauhea päivä.

Menin aamulla sairaalaan, oli inhottavaa yrittää löytää oikea osasto sillä paikka on sokkeloinen ja mielestäni huonosti opastettu. Menin pikkuruisella hissillä, joka oli kooltaan samaa luokkaa lentokoneiden ja pikajunien vessakoppien kanssa. 5. kerros. Naistentautien osasto. Vastapäätä synnytysosastoa, jotenkin ironista. Ajattelin, että seuraavan kerran olen kyllä tässä sairaalassa tuolla vastapäisellä osastolla..

Odottelin reilut puolituntia ennen kuin minut tultiin noutamaan huoneeseeni. Sain oikein kivan pikku huoneen käytävän päästä. Toistaalta ajattelin, että olenpahan siellä ikäänkuin piilossa kaikilta muilta ja unohdettuna suljetun oven taakse. Huoneessa oli pari ikkunaa, sairaalasänky, vaatekaappi, telkkari ja wc-tilat suihkuineen. Ihan viihtyisää. Miinusta siitä, ettei ollut peittoa. Vilukissana oisin ehkä kaivannut oikean peiton lakanapeiton tilalle.

Sain keltaiset yli-isot ja kuluneet sairaalavaatteet, yhdenkoon sukat ja verkkoalkkarit. Puettuani ne tuli hoitaja, antoi särkylääkettä ja sitten raskaudenkeskeyttäminen alkoikin. Lääke, mitä käytettiin siihen tarkoitukseen oli kuulemma närästyslääkettä. Olin ehkä aika yllättynyt kuullessani, että närästyslääkkeellä olisi tuollainen sivuvaikutus emättimeen pillereinä laitettuna. Tässä vaiheessa kello oli n. 9.30. Eikä ruokaa saanut ennen kuin sikiö ja istukka olivat ulkona kehostani.

Makoilin vuoteessa ja mietiskelin asioitani, katselin tunnin tai pari telkkaria kunnes ohjelmat kääntyivät ostoskanaviksi. Pyysin lisää lääkkeitä kipuihin joita alkoi olla enemmän. Jouduin käyttämään vessa-asioillani metallista pönttöä, jotta henkilökunta pystyi tarkkailemaan koska istukka ja sikiö tulevat ulos. Sen jälkeen pääsisin kuulemma kotiin ja saisin syödä.

Joskus puolikahdentoista tienoilla alkoi tulla yllättävän kovia kipuja. Oli pakko taas pyytää lisää lääkkeitä, vaikka edellisestä kerrasta olikin ehkä vasta tunti. Tuntui, että hoitajilla kesti ikuisuus saapua huoneeseeni. Makasin tuskissani kippurassa sängyllä ja odotin kuulevani askeleet käytävästä ja huoneeni oven käyvän. Oli vaikea saada edes hengitettyä. Olin yltäpäältä kylmässä tuskanhiessä ja haukoin vain henkeäni. Suu oli rutikuiva. En edes meinannut jaksaa kohdistaa katsettani minnekään. Näytin varmasti todella sairaalta, kärsivältä ja surkealta. Mutta tottakai hoitajat ovat nähneet ihmisiä kaltaisessani tilanteessa lukemattomia kertoja aiemminkin.

Sain kipupiikin suoraan käsivarteni lihakseen. Menin varmaan puoleksi tunniksi istumaan vessan metallipöntölle ja nojailemaan kaakeliseinään kun tuntui että muuten pyörryn. Jostain syystä se tuntui edes vähän vähemmän tuskaisalta kuin sängynpohjalla makoilu. Suu oli rutikuiva. Sormista ja varpaista katoili tuntokin välillä siinä istuessani. Ärsytti, kun jouduin pyytämään hoitajilta vettäkin, olin liian heikko ja kivuissani pystyäkseni hakemaan itse mukia pöydältä ja laskemaan hanasta vettä tuon päivän aikana moneenkin otteeseen.

Makoilin sängyllä ja koetin päästä jonkinlaiseen hortoilevaan uneen. Pyysin lisää lääkkeitä, kun tuntui, ettei lihakseen pistetty vaikuttanut juuri lainkaan. Hoitajilta kuulin, että tämmöinen kipuvaihe on normaalia ja tarkoittaa yleensä sitä että istukka ja sikiö ovat syntymässä. Toivoin niin todella, että saisin kaiken sen veren, hyytymät, kuonan ja raskausmateriaalin mahdollisimman pian sisältäni. Välillä mietin oliko tuo kaikki tämän arvoista, helpommalla olisin varmaan päässyt synnyttämällä lapsen 9kk kuluttua..

Oli totta että kivut helpottivat aina hetkeksi, kun isoja hyytymiä poistui kehostani. Ja varsinkin sitten kun vihdoin istukkakin oli ulkona. Sikiötä hoitaja ei huomannut kuulemma missään vaiheessa, mutta sehän oli vissiin niin pienikin ettei sitä olisi kunnolla erottanut kaiken sen verisotkun keskeltä. En viitsinyt kovin innokkaasti korjata hoitajaa, että kyseinen "papu" niinkuin hän sitä nimitti, sentään ultrakuvien mukaan oli +20millinen ja luulisi sellasen kyllä erottuvan jos vaan osasi etsiä ja katsoa. Mut anyway. Sainpahan viimein jotain ruokaa. Toivat minulle jotain maksakastiketta, salaattia ja perunoitasekä raparperikiisseliä. Söin ihan jokaisen pikkumurusenkin ja jäi vähän nälkäkin. En varmaan edes kunnolla maistanut ruokaa sitä syödessäni, ainakin tuntui että makuaistini oli jotenkin turtunut ja vajaatoimintainen.

Havahduin horrostilastani, kun iltahoitajalta kolmen jälkeen antoi luvan lähteä kotiin, pyysin samalla vielä särkylääkettä lisää. Keräsin hetken voimia sängyllä ja puin päälleni omat vaatteeni. Jotenkin tykkäsin olla sairaalassa, tuntui ehkä jopa vähän ikävältä lähteä sieltä pois.. Kello oli noin 15.25 kun istuin sairaalan edessä bussipysäkillä odottamassa linja-autoa keskustaan.

Raskaudenkeskeytys.

Ylihuomenna menen yliopistolliseen sairaalaan osastolle päiväksi lääkkeelliseen raskaudenkeskytykseen, sillä kotihoitona tuota ei oikein pysty toteuttamaan. Olisin tarvinnut jonkun henkilön tänne tuekseni, mutten ketään sellaista oikein saa.

Kävin tänään ottamassa suunkautta ensimmäisen lääkkeen, mikä keskeyttää jo raskautta. Olen raskausviikolla 8+6 ja ylihuomiseen mennessä siis 9. raskausviikkokin ehtii täyttymään. Voi siis sanoa että olen toisella kuulla raskaana. Vielä pienen hetken.

Pelottaa ja jännittää, lähinnä ne kivut ja vuodonmäärä. Olen lukenut, että ne voivat olla todella runsaat ja kivuliaat. Mielummin kyllä olen tuon vuorokauden sairaalassa, missä saan kipulääkitystä ja on ihmisiä seuraamassa keskeytystä kunnolla. Melkein toivon, että voisin jäädä sinne vielä yöksikin ja kotiutua vasta seuraavana aamuna.

Tänään olen tuntenut tuolla lääkärillä käynnin jälkeen surun ja vihan tunteita. olen vihainen miehelleni siitä, että olen joutunut tähän tilanteeseen ja nyt hän ei voi olla tukenani, kun on armeijassa toisella puolen Suomea. Tunnen myös syyllisyyttä keskeyttämisestä. Sehän on väärin ja luonnotonta. Olisi pitänyt jaksaa huolehtia aiemmin ehkäisystä masennuksesta ja uupumuksesta riippumatta eikä ajatella, että hoidan sitten joskus kesällä, kun on paremmin aikaa keskittyä ja hoitaa tilannetta. Myöhäistä. Eikä olisi pitänyt suostua suojaamattomaan yhdyntään.

Lueskelin netistä muiden kokemuksia ja eikä ne kyllä järin kannustavia ja positiivisiä olleet. Harvat tapaukset, joissa olivat selvinneet melko lievin kivuin tai tavallisiin menkkakipuihinsa verrattavilla kivuilla ja niukalla vuodolla tuntuivat olevan max. 7 raskausviikon keskeytyksiä. Mullahan sikiöllä on mittää nyt kuulemma 20mm eli 2cm, ultrassa tänään sen mittasivat. Odotan ja pelkään siis todella kovia ja sietämättömiä kipuja ja todella runsasta veristä vuotoa. Tämä tulee varmasti olemaan kyllä sellainen kokemus, mitä en enää IKINÄ toiste halua joutua kokemaan. Mielessä pysyy ja säilyy aina.

Pelottaa myös se miten sitten pärjään kotona kun minut torstai-iltana kotiuttavat. Pikkusiskoni tulee minulle tueksi varmaan jo huomenna. Saa hoitaa minua täällä kotona sitten perjantaihin saakka. Sain tänään särkylääkereseptin ja hain lääkkeitä valmiiksi tänne ja ostin jotain ruokaakin, jotta sitten ei tarvitsisi poistua kotoa pariin päivään. Jälkivuoto kestää 2-3 viikkoa tavallisimmin, niin kauan täytyy varautua elämään ainakin vielä tämän asian kanssa tiiviisti.

Kaipa tästä selviää hengissä, on ne muutkin selvinneet ennen minua.