torstai 30. elokuuta 2012

Elämää rajoittava pelko

Pelko. Fobia. Kammo.

Tuttuja edes jollain tapaa suurimmalle osalle meistä.

Mulle tekee pahaa edes nähnä noita sanoja kirjoitettuna, sillä mielessäni piirrän jo kuvia tai tilanteita omista kammoistani ja peloistani. Ne rajoittaa mun elämää ja vaikuttaa valintoihini. Mun on mukauduttava ja otettava ne huomioon, jotta voin elää normaalisti.

Lievimpiä pelkojani ovat piikki- ja veri(koe)pelko. Verikokeissa yleensä pyörryn. Se on todella noloa ja nöyryyttävää. Onneksi nykyään pääsen melkein aina makuulteen ja vältän pyörtymiset kunhan olen pitkiltään ja en katso tapahtumaa. Ja pitää muistaa jäädä muutamaksi minuutiksi aloilleen ja haukata jotain sokeripitoista...

Pahin on tämä esiintymispelko/-kammo/-jännitys. Oon kärsinyt siitä jo vuosia ja se on vaan pahentunut. Pelko ruokkii itse itseään. Oon hylänny yliopisto ja ammattikorkeat ym. korkeakoulutukset enimmäkseen juuri tuon takia... Kaikki, missä joutuu puhumaan ns. luokan edessä, ei väliä onko esitelmä, puhe vai joku haastattelu. Eikä myöskään auta vaikka olisi vain muutama ihminen kuulemassa. Nuo on kaikki mulle äärettömän vaikeita suorittaa. Haluan vaan juosta karkuun ja välttää kaikin mahdollisin tavoin vastaavia tilanteita. Oon ollut aiemmin paljon poissa koulusta, kun olen lintsannut esiintymis/puhetilanteista sisältäviltä tunneilta. Jopa noista tilanteista puhuminen jollekin laukaisee osittaisen paniikkireaktion ja on erittäin vaikeaa olla itkemättä.

Mutta rohkenin viimein varata ajan koululääkärille ja kerroin omasta tilanteestani, jotta voisin saada tiettyihin tilanteisiin liittyvät paniikkihäiriön oireet kuriin ja pystyisin vaikka pitämään esitelmää tai puhumaan luokan edessä. Oli vaikea kertoa oireista ja siitä millaisissa tilanteissa niitä ilmenee. Yritin kovasti olla itkemättä, kun lääkäriajan jälkeen mulla oli menoja enkä olis halunnut näyttää itkunaamalta siellä, mutta niinhän siinä kävi, et purskahdin itkuun, kun ajattelin esiintymistilannetta ja sitä miten itse silloin reagoi...

Esiintymistilanteissa mun ääni alkoa poukkoilla, takellella ja katkeilla. On palantunnetta kurkussa, vähän sellanen tukahduttava ja kuristava tunne. Kädet vapisee, ja jos seisoo niin kyllä koko kroppa tärisee/huojuu, ei pysty seisomaan ihan paikallaan. Pahinta on se, kun olet henkisesti valmistautunut hyvin vaikka esitelmään ja ajattelet, että pystyt siihen. Pari lausetta saat sanottua normaalisti, mutta sitten ei saakaan enää sanottua, kun tuntuu, että ei saa happea tarpeeksi ja sanat tulevat katkonaisesti ja täristen. Ja sitten sitä jo miettiikin, et toivottavasti kukaan ei kommentoi mitään tai huomauta, koska se ois liian häpeällistä...

Lääkäri oli kerrankin todella mukava ja ymmärtäväinen. Sain pari reseptiä. Toinen auttaa pitämään fyysiset oireet kurissa ja toinen taas "lamaannuttaa" psyykkisesti, kuulemma ns. se paras terä ihmisestä häviää pariksi tunniksi, mutta toimintakyky säilyy. En ole vielä kokeillut tai hakenut edes apteekista niitä ja olen vähän skeptinen. Pelkään, että ne eivät auta tai että saan niistä jotain sivuvaikutuksia kuten liikaa uneliaisuutta... Pitää osata ajoittaa ne myös oikein esiintymisten suhteen, jotta ne toimisivat. (Esim. ottaa 3h ennen H-hetkeä..)

Ps. Jos jollain on kokemusta vastaavista lääkkeistä niin olen kiitollinen, jos joku kertoisi omia kokemuksiaan niistä.