Kylmä

Paleltaa. Ahdistaa. Vituttaa. Väsyttää. Kolottaa. Särkee.

Välillä inhoan itseäni, kun stressaan ja ahdistun kaikista asioista niin helposti. harvoin on päivää, jolloin en tunne ahdistusta töistäni. En vaan jaksa aina.

Aluksi oli kiva aloittaa uudessa työssä, mutta nyt siitäkin on alkanut löytymään negatiivisia puolia ja asioita, jotka ahdistaa ja stressaa.

Ajattelin listata nuo asiat ylös:

- Pitkä työmatka. Pakko mennä autolla, kun ei kulje busseja hyvin eikä jaksa pyörälläkään.

-Työvuorot iltavuoroja ja päivävuorotkin loppuvat aikaisintaan klo 18.00. Ei oo reilua.

- Mun työvuorot ja mun miehen työvuorot menee pahasti ristiin eikä nähdä toisiamme päivässä kuin hetki iltaisin..

- Työni on yksintyöskentelyä ja sisältää siksi vastuuta, enemmän kuin haluaisin..

- Mun työvuorot tulee varmaan vähentymään, kun tuonne on tulossa vanha työntekijä takaisin ja uusi osa-aikanen on palkattu..



Olen hakenut uutta työtä, mut en uskalla toivoa, että pääsisin sinne, kun se paikka on ollut julkisessa haussa, ja varmasti on tullut useita satoja hakemuksia. 500 hakemusta varmaan.. Mutta salaa toivon.

Tunnin kuluttua pitäis lähtee töihin. Ja koko vkloppu meneekin iltavuorossa. Paleltaa kauheasti ja mahaa nipistelee. Normaalia ja tuttua, kun on kyse työpäivästä. Mun elimistö jotenkin reagoi niin voimakkaasti stressiin ja ahdistukseeni, et tulee päivittäin näitä fyysisiä oireita. Ei ole mukava..

Länsirintamalta ei mitään uutta.

Siitä on taas aikaa, kun olen viimeksi blogiini kirjoittanut. En ole jaksanut. Mulla on edelleen ongelmia jaksamisen kanssa. En jaksa enää uskoa, että pääsisin tästä ongelmasta eroon. Oon vaan koettanut hyväksyä, et tää väsymys, aikaansaamattomuus ja voimattomuus on nykyään osa mua. Tää rajoittaa minun elämää ihan Helvetisti.

En ole onnellinen tai tyytyväinen nykytilaani. Nytkin mulla on ollut kaksi vapaa päivää enkä ole niiden aikana tehnyt mitään. Vietän vaan päivät yöpuvussa, kun en jaksa vaihtaa vaatteita. En myöskään jaksa syödä hyvin tai huolehtia itsestäni. Olin mm. 6 päivää peseytymättä, ei vaan huvittanut. En jaksa laittaa ruokaa, sen sijaan vaan turvaudun hakemaan kaapista sipsiä ja karkkia, ei vie nälkää, mutta auttaa hetken. Päivät on helvetin tylsiä, kun ei oo mitään tekemistä, sitä vaan roikkuu koneella, mutta täälläkään ei ole mitään uutta tai kiinnostavaa. Tylsyyttä vaan.

Joskus keväällä lopetin psykiatrian keskuksella käymisen. Se tuntui niin turhalta ja rasittavalta. Olin surullinen, kun siellä se mun hoitaja järkkäs mut johonkin palaveriin jonkun psykologin kanssa, missä keskusteltiin minun hoidon lopetuksesta. Se psykologi ei oikeestaan kysyny mitään ja sano vaan, mun ei kannata käydä siellä ja et ne ei voi auttaa. Sellanen kuva mulle jäi, ei se ihan noin tylysti sitä ilmaissut. En mä sit halunnu siellä käydä, kun en ois jaksanutkaan töitten oheen sovitella aikatauluja, millon sinne oisin päässy.

Nyt oon alkanu haaveilemaan työttömän elämästä taas. En jaksa. Ei kiinnosta.

Aloitin tosiaan maaliskuussa pikaruokalapaikassa ja olin siellä 4,5kk. En jaksanu sitä työtä pidempään. Alko vituttaa, kun ravintola-alalla on niin paskat työolosuhteet, ei ees työsopimuksessa taukoja.. Ja palkkakin oli aika paska, tuntu et vaikka kuinka tein töitä siellä niin en saanu yhtään sen parempaa palkkaa kuin mitä työttömänäkään oisin saanu..

Vaihoin sit n. kk sitten takas kaupalliselle puolelle. Oon nyt yhessä pikku kaupassa, en kyl ihmeemmin jaksa sielläkään olla. Työmatka on sen verran pitkä et joutuu menee autolla, ja ajaminen stressaa mua, kun oon niin vähän autoillut ja kohta tulee talvikelit.. Sit en tykkää, kun siellä on melkei vaan yksintyöskentelyä. Pelottaa välillä iltaisin tai ainakin stressaa. Kaipaan työkavereita ympärilleni. Ja yksin ollessa ei voi oikein pitää taukoja inhimillisin ajoin, kun joutuu pitämään ne kauheen aikasin silloin kun toinen työntekijä on vielä paikalla. Mulle säännölliset tauot on tärkeitä minun jaksamisen kannalta, ei pääse verensokerit laskemaan liian alas tms..

Tätä viestiä kirjottaessa tuntuu nyt siltä, etten jaksa enää kirjottaa tai tehä yhtään mitään, pakko ois saada ruokaa tai jotain mikä nostain mun vireystilaa ja energiaa ylöspäin. Samaa paskaa edelleen.

Muutos

Vuodessa asiani ovat muuttuneet valtavasti. En ehkä vuosi, pari sitten olisi osannut kuvitella elämääni tälläiseksi. Vaikka asiat ovat nyt hyvin niin kuitenkin sitä välillä miettii miten ne voisivat olla toisin pienillä valinnoilla. Pitäisikö sittenkin katua valintaansa vai ei?

Nykypäivänä erilaisilla valinnoilla olisin kenties valmistunut ajallaan ja ollut työelämässä viime kesästä/syksystä lähtien ja sillä linjalla edelleen.
Todellisuudessa valmistuin marraskuun lopulla viimein työn ja tuskan tuloksena. Opettajani ei edes henkikökohtaisesti ilmottanut minulle, että viimein valmistuin, onnitteluista puhumattakaan. Kiitos..

Myös kumppanini saattaisi olla eri, mikäli olisin valinnut toisin. Silloin todennäköisesti viettäisin edelleen hauskaa party time elämää kavereiden kera pari kertaa viikossa.
Nykyään seurustelen edelleen J3:n kanssa. Itse asiassa asumme nykyään yhdessä. J3 muutti kotikaupunkiini päästyään armeijasta pois ja olemme jo kertaalleen ehtineet vaihtaa asuntoakin 4kk sisällä. Meillä menee ihan hyvin.

Jos asiat olisivat menneet toisin, JOS olisin Valinnut toisin, en olisi työtön. Todellisuudessa kuitenkin olen. Oli musertavaa ja vaikeaa jäädä kokonaan pois työelämästä. Olin alkuun yllättävän romuna. Itkin monta päivää ja viikkoa ilman syytä, luulen kuitenkin, että jotenkin alitajuisesti töiden loppuminen oli syynä siihen. Ehkä itkin osittain helpotuksesta, ikävästä, rutiinien muutoksesta, tyhjänpäälle jäämisestä. En osaa sanoa. Tunsin olevani pitkään vain erittäin surullinen ja herkkä. 2kk jälkeen kaipaan edelleen entistä työympäristöäni, työkavereita ja paikkaani siellä. Koetan vain olla ajattelematta liikaa. En aio palata, sillä työssäoleminen siellä oli ikuinen oravanpyörä. En osannut sanoa ei, en kokenut itseäni enää tarpeelliseksi ja osaavaksi, en jaksanut enää fyysisesti enkä henkisestikään. Kiinnyn aina aivan liikaa. Oli kyse sitten ihmisestä tai työstä...

Jos olisin valinnut toisin. Minulla olisi nyt lapsi. Olisin Äiti. Nyt työttömänä minulla on ollut liikaa aikaa miettiä, millaista elämäni lapsen kanssa voisi olla.. En olisi ns. joutunut työttömäksi vaan olisin äitiyslomalla. Lapsi olisi varmasti minulle rakas ja tekisin kaikkeni saadakseni sille hyvän elämän. Todellisuus on hyvä palauttaa mieleen kuvitellessa elämää äitinä. En ehkä olisi valmistunut vieläkään. Fyysisesti ja henkisesti olisin ehkä erittäin hajalla. Olisin stressaantunut ja sekaisin. J3 ei tienaisi tarpeeksi elättääkseen meitä kaikkia. On vaikea kuvitella J3 isäksi, jotenkin vaan koen hänet vielä sen verran lapsena, ettei hän olisi valmis ottamaan aikuisen roolia täysipäiväisesti.

Vielä vuosi, pari sitten, käytin reippaasti kaikkia päihteitä, tupakkaa ja alkoholia lähinnä. Kävin baareissa 2-3 kertaa viikossa. Se oli kuluttavaa elämää. Rankkaa. Ainakin, jos nykyminäni joutuisi vielä vanhojen tapojen mukaan menemään.
Nykyään en käytä alkoholia juuri yhtään. Ehkä kerran kahdessa kuukaudessa. Minusta on tullut päihteiden paheksuja. Tekopyhää ehkä, mutta suurin syy tuntuu olevan se, että elimistöni ei enää kestä alkoholin käyttöä saatikka tupakointia. Tiedän, että minulla olisi suuri vaara palata entisiin tapoihini, mikäli minulla edelleen olisi baarikavereita ja kestävyyttä. Kyllä minä välillä haaveilen kunnon sekopäisestä baari-illasta hauskassa seurassa. Samaan aikaan kuitenkin paheksun suuresti noita 18-20-vuotiaita, jotka rellestävät päihteden kanssa joka viikko baareissa. Kenties olenkin kateellinen vanha bitch..