Länsirintamalta ei mitään uutta.

Siitä on taas aikaa, kun olen viimeksi blogiini kirjoittanut. En ole jaksanut. Mulla on edelleen ongelmia jaksamisen kanssa. En jaksa enää uskoa, että pääsisin tästä ongelmasta eroon. Oon vaan koettanut hyväksyä, et tää väsymys, aikaansaamattomuus ja voimattomuus on nykyään osa mua. Tää rajoittaa minun elämää ihan Helvetisti.

En ole onnellinen tai tyytyväinen nykytilaani. Nytkin mulla on ollut kaksi vapaa päivää enkä ole niiden aikana tehnyt mitään. Vietän vaan päivät yöpuvussa, kun en jaksa vaihtaa vaatteita. En myöskään jaksa syödä hyvin tai huolehtia itsestäni. Olin mm. 6 päivää peseytymättä, ei vaan huvittanut. En jaksa laittaa ruokaa, sen sijaan vaan turvaudun hakemaan kaapista sipsiä ja karkkia, ei vie nälkää, mutta auttaa hetken. Päivät on helvetin tylsiä, kun ei oo mitään tekemistä, sitä vaan roikkuu koneella, mutta täälläkään ei ole mitään uutta tai kiinnostavaa. Tylsyyttä vaan.

Joskus keväällä lopetin psykiatrian keskuksella käymisen. Se tuntui niin turhalta ja rasittavalta. Olin surullinen, kun siellä se mun hoitaja järkkäs mut johonkin palaveriin jonkun psykologin kanssa, missä keskusteltiin minun hoidon lopetuksesta. Se psykologi ei oikeestaan kysyny mitään ja sano vaan, mun ei kannata käydä siellä ja et ne ei voi auttaa. Sellanen kuva mulle jäi, ei se ihan noin tylysti sitä ilmaissut. En mä sit halunnu siellä käydä, kun en ois jaksanutkaan töitten oheen sovitella aikatauluja, millon sinne oisin päässy.

Nyt oon alkanu haaveilemaan työttömän elämästä taas. En jaksa. Ei kiinnosta.

Aloitin tosiaan maaliskuussa pikaruokalapaikassa ja olin siellä 4,5kk. En jaksanu sitä työtä pidempään. Alko vituttaa, kun ravintola-alalla on niin paskat työolosuhteet, ei ees työsopimuksessa taukoja.. Ja palkkakin oli aika paska, tuntu et vaikka kuinka tein töitä siellä niin en saanu yhtään sen parempaa palkkaa kuin mitä työttömänäkään oisin saanu..

Vaihoin sit n. kk sitten takas kaupalliselle puolelle. Oon nyt yhessä pikku kaupassa, en kyl ihmeemmin jaksa sielläkään olla. Työmatka on sen verran pitkä et joutuu menee autolla, ja ajaminen stressaa mua, kun oon niin vähän autoillut ja kohta tulee talvikelit.. Sit en tykkää, kun siellä on melkei vaan yksintyöskentelyä. Pelottaa välillä iltaisin tai ainakin stressaa. Kaipaan työkavereita ympärilleni. Ja yksin ollessa ei voi oikein pitää taukoja inhimillisin ajoin, kun joutuu pitämään ne kauheen aikasin silloin kun toinen työntekijä on vielä paikalla. Mulle säännölliset tauot on tärkeitä minun jaksamisen kannalta, ei pääse verensokerit laskemaan liian alas tms..

Tätä viestiä kirjottaessa tuntuu nyt siltä, etten jaksa enää kirjottaa tai tehä yhtään mitään, pakko ois saada ruokaa tai jotain mikä nostain mun vireystilaa ja energiaa ylöspäin. Samaa paskaa edelleen.