Muutos

Vuodessa asiani ovat muuttuneet valtavasti. En ehkä vuosi, pari sitten olisi osannut kuvitella elämääni tälläiseksi. Vaikka asiat ovat nyt hyvin niin kuitenkin sitä välillä miettii miten ne voisivat olla toisin pienillä valinnoilla. Pitäisikö sittenkin katua valintaansa vai ei?

Nykypäivänä erilaisilla valinnoilla olisin kenties valmistunut ajallaan ja ollut työelämässä viime kesästä/syksystä lähtien ja sillä linjalla edelleen.
Todellisuudessa valmistuin marraskuun lopulla viimein työn ja tuskan tuloksena. Opettajani ei edes henkikökohtaisesti ilmottanut minulle, että viimein valmistuin, onnitteluista puhumattakaan. Kiitos..

Myös kumppanini saattaisi olla eri, mikäli olisin valinnut toisin. Silloin todennäköisesti viettäisin edelleen hauskaa party time elämää kavereiden kera pari kertaa viikossa.
Nykyään seurustelen edelleen J3:n kanssa. Itse asiassa asumme nykyään yhdessä. J3 muutti kotikaupunkiini päästyään armeijasta pois ja olemme jo kertaalleen ehtineet vaihtaa asuntoakin 4kk sisällä. Meillä menee ihan hyvin.

Jos asiat olisivat menneet toisin, JOS olisin Valinnut toisin, en olisi työtön. Todellisuudessa kuitenkin olen. Oli musertavaa ja vaikeaa jäädä kokonaan pois työelämästä. Olin alkuun yllättävän romuna. Itkin monta päivää ja viikkoa ilman syytä, luulen kuitenkin, että jotenkin alitajuisesti töiden loppuminen oli syynä siihen. Ehkä itkin osittain helpotuksesta, ikävästä, rutiinien muutoksesta, tyhjänpäälle jäämisestä. En osaa sanoa. Tunsin olevani pitkään vain erittäin surullinen ja herkkä. 2kk jälkeen kaipaan edelleen entistä työympäristöäni, työkavereita ja paikkaani siellä. Koetan vain olla ajattelematta liikaa. En aio palata, sillä työssäoleminen siellä oli ikuinen oravanpyörä. En osannut sanoa ei, en kokenut itseäni enää tarpeelliseksi ja osaavaksi, en jaksanut enää fyysisesti enkä henkisestikään. Kiinnyn aina aivan liikaa. Oli kyse sitten ihmisestä tai työstä...

Jos olisin valinnut toisin. Minulla olisi nyt lapsi. Olisin Äiti. Nyt työttömänä minulla on ollut liikaa aikaa miettiä, millaista elämäni lapsen kanssa voisi olla.. En olisi ns. joutunut työttömäksi vaan olisin äitiyslomalla. Lapsi olisi varmasti minulle rakas ja tekisin kaikkeni saadakseni sille hyvän elämän. Todellisuus on hyvä palauttaa mieleen kuvitellessa elämää äitinä. En ehkä olisi valmistunut vieläkään. Fyysisesti ja henkisesti olisin ehkä erittäin hajalla. Olisin stressaantunut ja sekaisin. J3 ei tienaisi tarpeeksi elättääkseen meitä kaikkia. On vaikea kuvitella J3 isäksi, jotenkin vaan koen hänet vielä sen verran lapsena, ettei hän olisi valmis ottamaan aikuisen roolia täysipäiväisesti.

Vielä vuosi, pari sitten, käytin reippaasti kaikkia päihteitä, tupakkaa ja alkoholia lähinnä. Kävin baareissa 2-3 kertaa viikossa. Se oli kuluttavaa elämää. Rankkaa. Ainakin, jos nykyminäni joutuisi vielä vanhojen tapojen mukaan menemään.
Nykyään en käytä alkoholia juuri yhtään. Ehkä kerran kahdessa kuukaudessa. Minusta on tullut päihteiden paheksuja. Tekopyhää ehkä, mutta suurin syy tuntuu olevan se, että elimistöni ei enää kestä alkoholin käyttöä saatikka tupakointia. Tiedän, että minulla olisi suuri vaara palata entisiin tapoihini, mikäli minulla edelleen olisi baarikavereita ja kestävyyttä. Kyllä minä välillä haaveilen kunnon sekopäisestä baari-illasta hauskassa seurassa. Samaan aikaan kuitenkin paheksun suuresti noita 18-20-vuotiaita, jotka rellestävät päihteden kanssa joka viikko baareissa. Kenties olenkin kateellinen vanha bitch..