Angst.

Mä en ikinä lintsannut peruskoulussa enkä lukiossakaan vaikka mieli olisi tehnyt. Tiesin lukioaikoinani että olin oman kestokykyni äärirajoilla koko sen ajan. En meinannut jaksaa millään opiskella ja olla niin kuin ihmisten kuuluisi olla. Monesti mä mietin et hakisinko jotain apua, kun tuntui ettei ois jaksanu. Mutta en hakenu. Abivuotena kun lukujärjestykseni vähän keventyi niin samalla sitten alkoi jäädä vähän kaikki muukin. En lukenut kokeisiin enkä ylppäreihin ja viimeisetkin motivaation rippeet katosivat kokonaan. Lakki kuitenkin tuli ja sitä myöten ajattelin, että amiskassa olisi sitten helpompaa. Siellä saisin levättyä ja otettua rennosti, sillä lukiossa minulla taisi olla vähän perfektionististä vikaa.

Mut amiskassa kaikki meni vuoden aikana ihan reisille. Aloin lintsaamaan ja pummimaan koulusta. osittain siksi että tunsin koulunkäynnin niin turhaksi; ei mitään uutta opittavaa lukion jälkeen. Osittain siksi että en välittänyt koulun käynnistä ja kävimme kaverini kanssa baareissa viikolla eikä siksi jaksanut mennä kouluun. En halua myöntää, mutta voi olla että alkoholilla on välillä liian suuri merkitys kaveriemme kesken.. Humalahakuisesti juomme aina, koska esimerkiksi on"pakko juoda lisää, jotta pystyy tanssimaan"..

Liian monesti kun olisi pitänyt nousta ylös ja aloittaa päivä, en jaksanut vaan jäin nukkumaan sänkyyni. Koko kevään olo on ollut ihan voimaton ja aina väsynyt. En osaa sanoa mistä johtui..

Kävin sellaisessa eräänlaisessa "terapiassa", jossa tutkittiin vähän että mistä tää väsymys voisi johtua. Kävin läpi verikokeet ja mitään fyysistä syytä ei löytynyt, salaa toivoin toisin.. Mulle sanottiin sitten että kyseessä voisi olla lievä masennus. Jotenkin mua ärsytti suunnattomasti, kun en oikein tiennyt miksi siellä edes kävin, kun ei tavallaan ole mitään syytä "masennukseen". Toki voi olla että läheisen sukulaiseni taannoinen mielisairaus ja kuolema ovat vaikuttaneet hieman tähän..

Toivoin että nyt kun saan lomailla kaksi viikkoa niin virkityisin. Mutta ei. Olen nukkunut joka yö jotain 11-12h yöunia, ja unirytmi on mennyt ihan päin persettä. Silti väsyttää aina kun herään. Voisin oikeasti vaan nukkua koko päivän. Menen useimmiten nukkumaan joskus 3-6 aikaan yöllä ja herään päivällä 14-15 aikoihin, sillä olen juuttunut aina juttelemaan uusille sättikavereilleni. Mä olen jumittunut yhä syvemmin virtuaalimaailman syövereihin. Kavereihin tulee pidettyä yhteyttä mesen ymmä muiden sovellusten kautta, koska ei jaksa eikä kiinnosta nähdä heitä oikein muuten. Ainoastaan heidän baarikutsut kyllä saavat minut lähes aina liikkeelle.. Olen koettanut syödä paremmin ja terveellisemmin kuin mitä talven mittaan. Kuntoilua en ole jaksanut aloittaa. Siihen ei ole voimia eikä energiaa..

Pelkään vähän mitä tulee tapahtumaan sitten kun työt taas alkavat. Jaksanko vai en? Voi olla että töistä on apua, tulee elämään rytmiä ja sisältöä, mutta myös pakkoja. On pakko käydä töissä sovittuina aikoina. On pakko jaksaa. Mulla ei oo enää lomaa töitten jälkeen vaan suoraan alkaa koulu. Mun kesässä ei oo mitään odotettavaa, vain töitä, töitä, töitä. Luulen, että menen koulun alettua juttelemaan ensimmäistä kertaa kuraattorillemme, jos tää mun tilanne ei oo siihen mennessä helpottunut. Voi olla että en kykene siihe.

Tää riittäköön nyt. Oli pakko vähän purkaa ajatuksia taas välillä. Menneisyys on vähän alkanut vainota, mun kämppiksellä taitaa olla bulimia, kun kuulin sen äsken oksentavan vessassa. Ihan niin kuin parilla ystävällänikin oli. Toi vanhoja muistoja mieleen ja alkoi ahdistaa lisää...