keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Rakas, minusta on tullut pullukka (ja huonokuntoinen)

Mua on alkanut ahdistaa... Tällä kertaa eniten mun oma kroppa ja huono yleiskunto. Pelottaa vähän mihin tää johtaa, kun oon kesällä koko ajan vaan saanut lisää painoa, vaikka ajatuksena on ollu vähän laihduttaa eikä kunto ole parantunut, kun ei ole tullut liikuttua. Nyt vaan olen havahtunut tajuamaan omaan tilanteeni, olen pitkään ollut kuin unessa.

Se, että painaa 3-4kg enemmän kuin vaikka puoli vuotta sitten ei monen korvissa kuulosta kauhealta. Mutta omalla kohdallani se on katastrofi ja suuri muutos minäkuvassa, minä kun olen erittäin lyhyt ja pieni niin tässä kropassa 4kg lisää näkyy jo selvästi. Varsinkin kun extramassat kertyy mahaan ja reisiin. Ennen mulla oli myös sopivasti jäntevä kroppa, mutta nyt on liikunnan puutteessa kaikki lihakset surkastunu ja muuttuneet läskiksi. Mulla on kaapissa varmaan 10 paria farkkuja, jotka on jääny pieneks, paitojakin varmaan tuplaten. Ei tee mieli käydä ostamassa mitään uutta vaatetta, kun tuntuu, ettei mitkään vaatteet istu hyvin tai sitten niissä näyttää liian pulskalta.

Tulin eilen todella surulliseks, kun katoin pitkästä aikaa kokovartalopelistä itseäni. Selluliittiä oli ilmestynyt pakaroihin ja takareisiin. Järkyttävää! Ei sitä vielä kuukausi sitten ollut! Mitä mä oikeen teen? Eipä tarvii ainakaan harkita menevänsä uimarannoille.

Oon liian heikko pystyäkseni laihduttamaan tai aloittamaan kuntoilun. Ei musta ole siihen yksin. Mulla ei ole ketään kaveria, jolta voisin pyytää apua kuntoilussa. Se tekee, mut vaan entistä surullisemmaksi.
Miehestä ei ole paljon apua, kun tää on puoliks sen syytä, että oon päässy näin huonoon kuosiin. Yksin asuessa en koskaan raaskinut tuhlata ruokaa eikä silloin tullut syötyä ylimäärin kaikkea herkullista. On myös helpompi sortua syömään esim. karkkia tai sipsiä, jos toinen on päättänyt vaikka telkkaria katsoessa herkutella. Pitää sitä silloin itsekin mennä apajille, ettei toinen ahmatti syö kaikkea. Kaksin on helpompi antaa periks ja sortua herkutteluun.

Musta on tullut tunne-/tapasyöppö. Olen ollut sitä jo pitkään, mutta en koskaan näin vahvasti. Jos ei ole jaksanut laittaa mitään oikeaa ruokaa niin on ollut helppo tyydyttää nälkää vaikka sipsipussilla tai karkilla. Raskaan ja väsyttävän työpäivän jälkeenkin olo on kummasti kohentunut, kun on napsinut jotain herkkuja.

Tiedän, että mua on erittäin hankala motivoida liikkumaan tai laihduttamaan millään, sillä mua ei kiinnosta rehkiä tai asettaa tavoitteita. En saa tyydystystä tai nautintoa liikunnasta tai tavoitteiden saavutuksista. Kaikki tuntuu olevan vain ihan sama, mutta sit todellisuudessa kuitenkaan ei ole, helpompi on vaan antaa periks ja luovuttaa...

Haluaisin ehkä käydä kuntosalilla, mut tarviisin jonkun ohjaajan, se nimittäin ois varmaan ainut joka vois saada motivoitua mua liikkumaan. Mut personal-trainerit on liian kalliita. Enkä mä muutenkaan uskalla mennä kuntosalille. En ole oikeastaan koskaan käynyt, kerran vaan lukiossa liikuntatunnilla. Pelkään muiden arvostelua, enkä halua näyttää kaikille salilla oleville miten paskassa kunnossa olen. Mun mielikuvien mukaan kuntosalilla käy vaan valmiiks hyvässä kunnossa olevat nuoret miehet ja naiset, enkä tosiaan halua kuntoilla sellaisten katsellessa. Näköjään mun itsetuntokin on tippunut pohjalukemiin. (Tuskin salilla olijoita oikeesti kauheesti kiinnostaa tiirailla tai arvostella muita salikäyttäjiä)

Syytän myös nykyistä työtäni nykytilanteesta. On niin epäsäännölliset työajat ja vuorot, että menee niin pahasti ristiin mun miehen työaikojen kanssa. Ei jää sit aikaa yhdessä liikkua tai kuntoilla. Ja työssäni ei oo liikuntaa, mut oon aina töitten jälkeen niin kuollut ja väsynyt, etten jaksa työpäivinä mitään muuta tehdä. Työmatkatkin joutuu kulkemaan autolla, kun on sen verta pitkä matka. Oon alkanu miettimään työpaikan vaihdosta syksyllä/talvella, ehkä se parantais vähän mun elämänlaatua.

Mä päätän (lue: koetan) nyt ensiaskeleena vähentää turhaa syömistä. Yritän olla ostamatta kaupasta herkkuja ja kotona olevasta "herkkukaapista" ois varmaan aika hankkiutua eroon. Mun pitää pyytää miestä auttamaan tässä "tavoitteessa".

Ps. jos joku tietää nettisivun, jossa ois helppokäyttöinen ruokapäiväkirja/kalorilaskuri niin saa ystävällisesti linkittää, semmoinen vois olla avuks... :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Välillä tullut mietittyä, että mahtaakohan kukaan lueskella tätä blogiani, jota kirjoitan lähinnä selkeyttääkseni asioita itselleni ja muistaakseni elämäni sumuisten vuosien tapahtumat mahdollisesti myöhemminkin..