sunnuntai 5. lokakuuta 2008

parties x2

Tuli sitten bailattua koko viikonloppu. Ei todellakaan ollu tarkoitus perjantaina lähtee minnekään töitten jälkeen.. Pääsin iltayhdeksältä töistä ja kotona väsyneenä sit en jaksanu pestä ees hiuksia. Käväsin koneella ja yks tuttu kyseli yllättäen feisbuukissa kuulumisia ja onnistu houkuttelee mut baanalle ;). Ei siihen kyl paljoo vaadittu! :DD

Tekikin mieli lähtee baariin ja huolimatta siitä, et aamulla piti olla yheksältä töissä läksin viihteelle. Olin päivällä ostanu varuilta yhen sixarin lonkeroo jääkaappiin varuilta tai lauantaille. No muutaman tölkin vetäisin nopeesti naamaan jä läksin Anskia tapaamaan. Ei ees olla oltu mitään kavereita, pelkkiä tuttuja, jotkä koulussa moikkaa korkeintaan toisiaan :>

Mut Anski oli ihan hyvää seuraa, puhuu paljon ja on tosi avoin. Sain ehkä tietää vähän liikaakin yksityiskohtia näin tutuksi hänen suhteestaan, josta aikoo lähteä pian kävelemään..

Mentiin kahentoista jälkeen Divaan ja ostettiin aluks parit juomat, jotta saatais vähän paremmat pohjat alle. Sit tanssittiinki koko ilta vaan lattialla villisti. No ei nyt ihan kauheen villisti, kun en ollu "tavallisessa" kuosissani vaan olin vähän kevyemmällä keitolla liikkeellä. Saatiin kiva rinki ympärillemme ;)) Anski ei oikein tainnu tykätä siit ringistä, mut mä kyllä tykkäsin. Ja tais olla mun ansiota, et sellanen siihen meidän ympärille muodostu, kun flirttailin vähän kaikille! ;)
Pidin vaan hauskaa! No oltiin pilkkuun asti.. Oli kyl kiva, et Anskikin on niitä, jotka viihtyy floorilla! Ku kukaan mun kavereista ei viihy. Saan aina olla kiskomassa niitä väkisin tanssii :DD

Lauantaiaamu alkokin sit vähän paskasti. Nukuin pommiin. heräsin 9.20, ku ois pitäny olla jo ysiltä töissä... :s Känny ei vaan herättäny mua! Olin nukkunu myös pe-aamuna pommiin ja myöhästyin pari tuntii koulusta...

Töissä olin kyllä niin kännisen näkönen,, Osa luuli toivottavasti, et siks olin niin rähjäsen näkönen, kun nukuin pommiin, mut yks mun tuttu, Yrmy, kyl kysy heti et menikö myöhään xD. Sen kyl huomas musta, et oli tullu oltua baarissa ja nukuttua liian vähän... Oli meinaan sellaset silmäpussit ja paskaset hiukset, ku en ehtinytkään pestä niit aamulla.. Meikitki oli osittain eilisistä ja siks aika vahvat..

Illalla sit läksin kaverini Hoon jätkän luokse alottelee. Kävin matkalla Anskin kämpällä ja mentiin sit sinne yhtä matkaa Hoon jätkän luo. Anskilla on kyl rikas ukko. Sillä on upouusi omistuskämppä uudesta kerrostalosta sataman lähellä. Tosi luksus ja desing. Olin ihan et vau!

Hoon jätkän luona oli muutama tyyppi. Naukkailtiin siinä sit vähän ja istuttiin pimeessä olkkarissa. (lamppu ei kai toiminu?! :S) Jossain vaiheessa istuin sohvalla Hoon ja sen jätkän kaa.. Musta vähän tuntu, et se jätkä ois vahingossa (?:D) silittäny/hiplannu mun selkää ja persettä.. Ei siinä mitään, Korkki (se jätkä) on ihan ok, en kyllä yhtään tykänny siitä, kun Hoo alko seukkaa sen kaa, mut nykyään Korkki on ihan ok. En kyl oo kiinnostunu siitä mitenkään erityisemmin.

Illan isäntänä Korkki tarjos meille napsut keittiössä. Ei onneks ollu teqilaa, et meni ihan hyvin alas. Join viel puolet Anskinki napsusta myöhemmin. Alkuun vähän ärsytti, ku mua kututtiin "Pikku-E":ksi, kun siel oli yks niitten toinen kaveri, joka on mun kaima. Mut se oli toisaalta jotenkin niin söpöä ; ) Et ei se haittaa kyl yhtään, jos oon niille Pikku E <3

Mentiin tänäänki Divaan. Marlissa ois kyl ollu jotkut levyjulkkarit ja ihan helevetisti populaa, mut sisäänpääsyyn ja narikkaan oiski sit menny jo kymppi. Edellisenä iltana olin tuhlannu juomisiin enemmän kuin baarissa vielä kertaakaan, eikä mulla muutenkaan ois kyl varaa tuhlata rahaa jatkuvasti bilettämiseen. Oli viel kaveri narikassa, eikä Divassa tullu tuhlattua eilen penniäkään! En ostanu muistaakseni yhtään drinkkiäkään baarissa.. Bailattiin vaan koko ilta floorilla. En tainnu käyä ees kertaakaan tupakka-alueella savuttelemassa.

Yks idiootti tyyppi baaritiskillä lupas tarjota meille ja kolmellekymmenelle tyypille ilmaset juomat! No haalittiin sit sellanen kunnon lössi siihen tiskille ja ooteltiin vuoroo aika kauan. Sit huikkasin heti, et otan kossubatteryn ;) Sit se tyyppi ois halunnu tarjota KOKO baarille kierroksen! :"DD Mut ilmeisesti se baarimikko onnistu vähän puhumaan sille järkeä, eikä se tyyppi sit vissiin tarjonnutkaan niit juomia muille. Mä vaan painelin heti tanssimaan saatuani drinkin käsiini ;) hihhi.

Tänäänkin mun ympärillä pörräs ihan kiitettävästi miehiä.. ;) Hihhii. Hoon jätkän naispuolisten kavereiden kaa bailasin sit koko illan. Ne karkotti välillä liian innokkaita tyyppejä mun ympäriltä ;) Flirttailin taas vähän jokaiselle...
Hoo oikeestan biletti vaan Korkin ja muiden jätkien kaa. Toivottavasti Korkki ei tulkinnu mun yleistä velmuutta flirttailuks sille.. :Z

Mut ei tuol Divassakaan ollu sellasia tyyppejä, joista oisin ollu kiinnostunu enempi. Yks tyyppi oli kyl ihan kiinnostavanoloinen, kun oli vähän sellanen rento räppijätkä/playeri. Mut en mä sitä kauheesti huomioinu, vähän vaan tanssin sen kaa.. Mut olin taas vähän prinsessa jää.. ;)

Poituttiin sit Anskin kaa pilkun aikaa taas ja tässä sitä nyt ollaan. Aika perus meinikiä kyl nuo molemmat illat.. Oli ihan hauskaa, mut se viimesin silaus jäi uupumaan. Ois ehkä ollu kivempaa sit siel Marlissa.. Siel oli kuulemma ihan helvetisti porukkaa ja tosi hyvä meno. Ja pitkät jonot sisälle ja tiskeille. Divassa ei ollu kyl yhtään jonoo. Vittu. Mun piti näyttää mun paperit kahesti! Ensin tietty ovella, aina ne kysyy multa, kun oon näin pikkunen ja näytän nuorelta. (ja olen nuori). Mut sit et vielä sen jälkeen ku olin jättäny takkini narikkaan ja venailin Anskia niin joku työntekijä käskee mua näyttämään paperit! Olin ihan silleen et mitä vittua!!? Siis et ootko nyt niiku ihan tosissaan??!!! Meinasin valittaa siit SS:lle, kun se oli siin narikassa töissä ja on mun kaveri.. Oon kerran päässy muistaakseni baariin niin ettei oo kysytty papereita.. Ja Alkossa ei kerran oo kysytty papereita. Kaupasta ja kioskeilla ei tupakkia ostaessa aina kysytä papruja. Oon ehkä joskus jotain juomia saanu ostettua kaupasta niin ettei kysytä papereita.

Mut se on moro ny. Siirryn kattelee telkkaria loppuillan ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Välillä tullut mietittyä, että mahtaakohan kukaan lueskella tätä blogiani, jota kirjoitan lähinnä selkeyttääkseni asioita itselleni ja muistaakseni elämäni sumuisten vuosien tapahtumat mahdollisesti myöhemminkin..