Aika elää ja aika kuolla

Ei helvetti miten kauhee olotila. Unohdin taas eilen ottaa illalla lääkkeeni ja sen kyllä huomaa. Olo on ihan järkyttävän sekava ja heikko. Tuntuu kuin sydänleijuisi parikyt senttiä enempi kurkussa päin ja päänsisällä ois usvaa liikuskelemassa. Jokainen hetki minkä viettää seisaallaan tai kävelee tuntuu siltä kuin olisi aineissa tai jotenkin omituisessa humalatilassa. Silmiä särkee eikä niitä meinaa jaksaa pitää auki taikka kohdistettuna mihinkään. Muutenkin tekis mieli vaan käpertyä takaisin peiton alle ja sulkea silmät, vaipua uneen. Väsyttää ihan kauhesti ja päätä särkee. On vähän paha olo eikä ruoka maistu.



Pelottaa hieman, onkohan olo sitten tälläinen, kun lopetan lääkityksen.. En todellakaan ole työkykyinen tässä tilassa. Tekis mieli heti nyt ottaa lääke, jotta olotila kohentuisi. Näköjään olen riippuvainen noista lääkkeistä kuten joku lääkeriippuvainen tai narkkari, joka ilman ainetta kärsii vieroitusoireista..

Illaks pitäs viel jaksaa raahautua porukoille. Äiti tarvii apua mummon hautajaisasioissa. Pakko mennä vaikken yhtään varsinkaan tässä tilassa jaksas lähtee minnekkään kotoa. Joudun viel hoipparoimaan keskustaan ja takasinkin sit myöhemmin.



Olin eilen sokkarin sovituskopissa kun mutsi soitti ja sano et sillä ois ikäviä uutisia kerrottavana. Tiesin heti, et mitä se varmaanki ilmottaa. Eipähän ollu sen puolelta enää ketään muita jäljellä kuin mummo. Nää yhdet hautajaiset vielä. Sitten ei tarvinne enää koskaan matkustaa sen kotiseudulle, ei ainakaan näissä merkeissä.



Yritin muistella, et koskahan oon viimeks nähny mummon. En pysty muistamaan. Pitäis katsoa almanakasta. Veikkaan, et aikaa on varmaan vuosi. On joko ollut töitä tai jotain parempaa tekemistä. Myönnän, että olen kyl odottanutkin tavallaan jo hänen kuolemaansa. Ihmeen pitkään hän jaksoikin täällä kituuttaa (riesana).. Mulle on oikeastaan ihan sama omalta kannaltani, että onko hän elossa vai ei. Poissa silmistä, poissa mielestä. Se, mikä tässä kuolemassa nyt surettaa ja säälittää on mun äiti, joka on nyt ns. perheensä viimeinen ja sukunsa viimeinen.



Oon aina inhonnu hautajaisia tilaisuutena. Muistan edellisetkin viel liian hyvin. Muistan miten matkustin yksin junassa kotiin ja tuijotin ikkunasta surusilmin vaihtuvia maisemia.. Kouvola, Mikkeli, Pieksämäki, Suonenjoki, Kuopio.. Oli marraskuun viimeinen päivä. Lauantai. Päivä, jolloin mun piti juhlia syntymäpäiviäni kavereiden kanssa baaritellen. Muistan, kun Jii soitti mulle illalla, kun istuin junassa matkalla kotiin ja koetti viel houkutella mua lähtemään jonnekin.



Huomasin, et meidän suvun hautajaiset näköjään ajoittuu aina joku vuoden pimeimpään aikaan marras-joulukuulle tai sitten ihan kauniiseen loppukevääseen toukokuulle.



Mua tavallaan harmittaa, ettei tuo mummo saanut ilmeisesti tietää, miten mulla nykyään edes menee. Ois nyt ollu kiva et seki ois saanu ennen kuolemaansa tietää, et mäki seurustelen vakavasti jne. Mut tällästä tää elämä on =}